prioriteetit

En osaa asettaa itseäni sille paikalle, jolle kuulun. Tuokin lause tuntuu tyhjältä, naurettavalta. Mielestäni minä tiedän paikkani tässä maailmassa. Mielestäni on olemassa ihmisiä, jotka ovat arvokkaampia kuin minä ja heidän paikkansa on minun edelläni. Minun tarpeeni ja tunteeni ovat pienempiä, en halua olla kenenkään tiellä. En myöskään halua jäädä jalkoihin. Tunnen itseni välillä niin pieneksi ja vialliseksi. Tuntuu kuin olisin ihmisille ilmaa. En sano että kaikille.

Olenko itse rakentanut ympärilleni läpinäkyvän suojamuurin, josta ei pääse läpi? Antamalla avaimet suojamuurini ympäri annan kaiken sen, mitä minulla on. Minut. Kun kaikki mitä minulla on antaa on vain minut, satutan itseäni jatkuvasti. En halua enää antaa kenenkään päästä suojamuurini läpi. Olen päästänyt ihmisiä muurin läpi lähelleni. Jokainen kerta on johtanut kipuun, suruun ja murheeseen.

Minun pitää tehdä valinta. Minun pitää päättää, haluanko pitää muut ihmiset kaukana ja estää siten itseni särkymisen kerrasta toiseen. Jos en päästä enää lähelleni ketään, menenkö rikki yksinäisyydestä? Katkeroidunko? En haluaisi elää elämääni loppuun ilman läheisyyden kokemista. En kuitenkaan jaksa uskoa, että jostain tulisi joku, joka haluaa päästä suojamuurini läpi ja sulkea muurin takanaan, pitää minusta huolta ja rakastaa minua.

Annanko minä ihmisille liikaa? Menetänkö jokaiseen rakkauteen, toiveeseen ja haaveeseen palan elämänhalustani? En tiedä. En osaa sanoa. Tällä hetkellä raahaudun päivästä toiseen epätoivon voimalla. Jossain sisälläni sitkeästi elää pieni toivonliekki, joka lepattaa hiljaa, sammumaisillaan. En tiedä mitä toivon. Ehkä eniten sitä, että joku toinen ihminen haluaa ottaa sen kaiken vastaan, mitä minä voin antaa. Minut.

Itsensä rakastaminen on vaikeinta mitä tiedän.

Believe.

Kumpi?

Luomisen ilo.

Löysin tavan, jolla pystyn edes jotenkin ilmaisemaan itseäni. Piirtämisen. En ole siinä hyvä, mutta ei sillä ole edes väliä.

Valon vilkuntaa

On tuskaista tajuta oma riittämättömyytensä ja omat vikansa. Mutta ehkä tajuamalla rajansa ja vikansa pystyy vahvistamaan itsessään niitä puolia, jotka voittavat huonot puolet. Itsetunto on kummallinen asia. Pienet asiat, pienet kohteliaisuudet, pienet eleet kasvattavat itsetuntoa pikkuhiljaa. Toisaalta täysin mitättömät asiat, täysin tarkoituksettomat sanat voivat tuhota itsetunnon kokonaan. On myös käsittämätöntä, miten suuri tuki ja suuri apu toiselta ihmiseltä voi kadota itseinhon jalkoihin.

Yritän edelleen käsittää, että ystäväni katsovat minut niin arvokkaaksi ihmiseksi, niin hyväksi, niin minuksi, että haluavat parhaansa mukaan auttaa minut jaloilleni. Joka aamu koitan muistuttaa itseäni siitä, että minusta välitetään ja minua rakastetaan. Haluan, että muistan sen joka kerta, kun itseinho nostaa päätään.

Valoa pimeässä

Näen pienen valon niin loputtoman upottavassa pimeässä. Eilen katsoin itseäni peilistä ja pitkästä aikaa näin itsessäni jotain hyvääkin pelkkien vikojen ja huonojen puolien sijasta. En tiedä, oliko se vain hetki joka ei toistu, mutta joka tapauksessa se oli minulle suuri hetki. Tajusin, että minussa on jotain mitä kenessäkään muussa ei ole. Tajusin, että minä olen minä, ja se on kaikki mitä minä voin muille antaa. Se on myös ainoa mitä voin itseltäni vaatia.

Yritän opetella rakastamaan itseäni. En usko että on mahdollista rakastaa ketään muuta jos en rakasta itseäni sellaisena kuin olen. Toivon, että yritys hyväksyä itseni auttaa myös muita ihmisiä hyväksymään minut vikoineni päivineen.